tiistai 3. kesäkuuta 2008

Menneitä aikoja

Olen jäätynyt puu
olet pakeneva vesi
hitaasti sammuu minussa aurinko
katson taakseni en enää näe mitään
aika varistaa muistot
kuin lehdet puista
olkoon näin
en enää jaksa ymmärtää
sillä ei ole enää muuta
meri  sinä ihmeellinen
ota minut syleilyysi
ja anna minulle ihana
unohduksen taika

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on hieno. Jo alku on kuvaava. Ja hyvä sana tuo jäätynyt, koska kuiva tai kelottunut on niin kulunut. Hyvä kokonaisuus.

Harakka kirjoitti...

Kiitos kommentistasi,on kiva kun joku kommentoi,vaikka sitten haukkuisikin pikkasen,mutta kuitenkin joku on silloin huomannut!

Anonyymi kirjoitti...

Waude, Leijonainen on käynyt täällä. Näkisinpä vielä runonkin. Yritän päästä takaisin lukemaan runon. No tietysti se löytyy päivämäärällä.
Kiitos linkistä tähän postaukseen. Tuli ihan liikuttunut olo. Sinä olet ollut viisas ja pysynyt omassa pesässäsi, etkä loikkinut koko aikaa.